Jiiiiiihuuuuu! Koko perheen lumipuuhamaa Werneri Park aukeaa lauantaina 2.12. kello 10.00.
Vanhemmat ja nuoret voivat nauttia laskettelusta rinteissä ja perheen pienimmille meillä on tarjota lähes hehtaarin kokoinen alue, jossa voi lasketella perinteisesti, laskea pulkalla, liukurilla tai snow tubeilla tubekourussa, pyöriä karusellissä ja vaikka mitä! Mikä parasta, tuubit, liukurit, pulkat ja kelkat löytyvät Werneri Parkista valmiina, joten omia ei tarvitse tuoda! Werneri Parkin rinteet ovat lumetettuja ja hoidettuja, kuten laskettelurinteetkin, joten niissä riittää lunta ja luistoa laskuihin plussakeleilläkin.
Werneri Parkista löytyy suuri, kaksikerroksinen monitoimirakennus, jossa on grillauspaikkoja, pöytiä, penkkejä ja sesonkiaikoina jopa Wernerin oma kioski, josta saa pikkupurtavaa ja lämmintä juotavaa. Vanhemmat ovat myös tervetulleita mukaan peuhaamaan. Esimerkiksi snow tubet soveltuvat loistavasti myös aikuisten käyttöön. Leikkimielinen snow tube -kisa perheenjäsenten kesken saa punan poskille ja suupielet nousuun. Rinnettä pääsee siis alas monella eri tavalla mutta ylös palaaminenkin on oma lukunsa. Werneri Parkin sydämenä toimii nimittäin taikamattohissi! Mattohissillä voi kulkea melkein minkä härvelin kanssa tahansa -helposti ja turvallisesti. Werneri Park yhdistettynä Talman monipuolisiin rinteisiin tarjoaa tekemistä koko perheelle ja koko päiväksi!
Werneri Parkin hinnasto löytyy täältä.