Talman hiihtokoulun usein kysytyt kysymykset
Vastauksen saat näkyviin klikkaamalla +-symbolia otsikon edessä.
+ Miten paljon aikaisemmin opetus olisi hyvä varata?
Sekä kurssit että yksityistunnit on hyvä varata mahdollisimman aikaisessa vaiheessa varmistaaksesi paikan kurssilta tai yksityistunnin haluamallesi ajankohdalle. Osa kursseista on hyvin suosittuja, jolloin paikat saattavat täyttyä nopeastikin (esim. Lautanaperot). Varaukset on tehtävä vähintään 1vrk ennen kurssin tai yksityistunnin alkua. Mahdollisia peruutuspaikkoja tai viime hetken varauksia voi kysellä hiihtokoulun toimistolta puh. 040-1281419.
+ Varaisinko yksityistunnin vai kurssin?
Yksityisopetus mahdollistaa yksilöllisen etenemisen ja toiveiden huomioimisen opetuksessa, jolloin eteneminen voi usein olla nopeampaa kuin kurssilla. Yksityistunnit ovat myös varattavissa joustavammin omiin aikatauluihisi sopien. Kursseilla on samanikäistä seuraa ja yhdessä tekemistä, eteneminen sopeutetaan ryhmän tason mukaisesti eikä yksilöllinen opetus ole samalla tavoin mahdollista kuin yksityistunnilla. Kursseilla pääsääntöisesti opetuskieli on suomi, yksityistunteja on saatavilla myös muilla kielillä.
Jos yksityistunnille osallistuu useampi henkilö, edellyttää se kaikille saman lajin ja saman taitotason omaamista. On hyvä humioida, että isot ikäerot osallistujilla tai taitotasoerot vaikuttavat opetuksen etenemiseen – opetus etenee aina ns heikoimman ehdoilla. Suosittelemme lapsille omaa opettajaa ja aikuisille omaa opettajaa. Erityistuen tarvitsijoille suosittelemme myös yksityisopetusta, joka mahdollistaa yksilöllisen tuen ja oppimistahdin. Alle 4-vuotiaille suosittelemme laskettelun aloittamista yksityistunnilla ja alle 5-vuotiaille suosittelemme lumilautailun aloittamista yksityistunnilla.
+ Kuuluuko hissilippu opetuksen hintaan?
Kyllä kuuluu. Opetuksen ajaksi et tarvitse hissilippua. Jos haluat jäädä opetuksen jälkeen samana päivänä laskemaan, saat hissilipun puoleen hintaan näyttämällä lipunmyynnissä hiihtokoulukuittia. Alennus ei koske Werneri Park lippuja.
+ Kuuluvatko välineet opetuksen hintaan?
Eivät kuulu. Välineet voit tarvittaessa vuokrata välinevuokraamostamme. Kaikilla kursseilla välinevuokrasetin hinta on 16€/opetuskerta ja yksityistunneilla vuokraamon hinnaston mukaisesti. Saavuthan vuokraamoon noin 30min ennen opetuksen alkua, jotta ehdit saada sopivat välineet. Vuokraamo aukeaa 30min ennen rinteiden avaamista.
+ Pitääkö ilmoittautua hiihtokoululla ennen opetuksen alkua?
Hiihtokoulun tiskillä ei tarvitse ilmoittautua, jos maksu on hoidettu etukäteen. Wernerikurssille tuleville lapsille laitetaan kypärään nimitarra, jonka voi noutaa hiihtokoulun tiskiltä tai vuokraamosta. Vuokrattuun kypärään annetaan jokaisella kerralla aina uusi nimilappu. Opetus alkaa vuokraamorakennuksen rinteiden puoleisessa päädyssä. Wernerikurssit kokoontuvat kurssin nimellä varustetun kyltin luona ja yksityistunnit alkavat hiihtokoulun kohtaamispaikka-kyltin luona.
+ Missä tapaan opettajan yksityistunnille tullessani?
Jos olet maksanut tunnin ennakkoon, hiihtokoululla ei tarvitse ilmoittautua. Tapaat tunnin alkaessa opettajasi vuokraamorakennuksen rinteiden puoleisessa päädyssä, hiihtokoulun kohtaamispaikka -kyltin luona. Jos tarvitset vuokrata välineet, varaa vähintään puoli tuntia aikaa välineiden vuokraamiseen ja sovittamiseen ennen tunnin alkua.
+ Onko opetuksessa säävaraus?
Hiihtokoulussamme ei ole säävarausta muutoin kuin pakkasraja on -25c. Opetukset pidetään säällä kuin säällä, pukeuduthan siis sääolosuhteet huomioiden. Suosittelemme kerrospukeutumista ja rukkasia, joiden sisään mahtuvat villasormikkaat tai -lapaset tarvittaessa. Älkää kuitenkaan pukeko villasukkia monoihin.
+ Miten paljon aikaa on hyvä varata välineiden vuokraamiseen?
Vuokraamoon on hyvä saapua 30min ennen opetuksen alkua, jotta ehtii hyvin saada ja sovitella välineet. Vuokraamo avaa 30min ennen rinteiden avaamista.
+ Miten voin perua opetuksen tai entä, jos en sairastumisen vuoksi pääse osallistumaan?
Voin perua kurssin tai yksityistunnin sähköpostitse hiihdonopetus (at) talmaski.fi. Sopimusehtojen mukaisesti palautamme maksun, jos peruutus tehdään vähintään 14vrk ennen opetuksen alkua. Jos peruutus tehdään alle 14vrk mutta kuitenkin yli 24 tuntia ennen opetuksen alkua, palautamme puolet opetuksen hinnasta. Voimme kuitenkin sopia, että siirrämme varauksen toiseen ajankohtaan, jolloin koko maksu siirtyy uudelle varaukselle. Mikäli opetus peruuntuu tai keskeytyy kuluttajan sairastumisen vuoksi, koko opetus tai kurssi tai sen jäljellä oleva osuus voidaan korvata vastaavalla kurssilla tai sen osalla, jos osapuolet niin sopivat. Mikäli korvaavaa kurssia tai sen osaa ei kyetä järjestämään, on kuluttajalla oikeus saada etukäteen maksetusta kurssimaksusta korvauksena yksi kolmasosa (1/3) suorittamatta jääneen kurssiosuuden arvosta. Sairastumisesta on pyydettäessä esitettävä lääkärintodistus tai muu luotettava selvitys.
+ Voinko maksaa hiihtokoulun liikuntaeduilla?
Kyllä voit, samoin kuin myös välinevuokrauksen tarvittaessa. Meillä käy maksuna Smartumin Liikunta- ja kulttuurietu (seteli ja mobiilisovellus), ePassi, TYKY-seteli ja Edenred -kortti, mobiilisovellus ja virikeseteli. Hiihtokoulun verkkokaupassa voi maksaa ePassilla, muilla liikuntaeduilla voit maksaa vain paikan päällä hiihtokoululla. Jos haluat maksaa muulla liikuntaedulla, teethän varauksen ensin sähköpostitse hiihdonopetus (at) talmaski.fi ja mainitse millä liikuntaedulla haluat maksaa. Maksu hoidetaan hiihtokoulun toimistolla ennen opetuksen alkua. Välinevuokraus maksetaan erikseen vuokraamossa välineiden vuokrauksen yhteydessä.
+ Mitkä ovat hiihtokoulun sopimusehdot?
Noudatamme Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n ja kuluttaja-asiamiehen sopimia hiihtokoulujen palveluita koskevia sopimusehtoja, jotka löytyvät TÄÄLTÄ.