Ympäristövastuu
Talma Ski Oyn omistajat ja johto ovat sitoutuneet ympäristötavoitteidemme saavuttamiseen ja ympäristötyön jatkuvaan kehittämiseen. Talma Ski on aloittanut ympäristötyön jo vuonna 2009, oltuaan mukana Motivan energiatehokas hiihtokeskus projektissa.
Olemme tunnistaneet liiketoimintamme ympäristövaikutukset ja tavoitteenamme on ennaltaehkäistä toiminnastamme syntyviä haittavaikutuksia ympäristölle ja ilmastonmuutoksen hillitseminen.
Olemme sitoutuneet kehittämään toimintaamme kestävän kehityksen mukaisesti ja sitoudumme noudattamaan ympäristölakeja ja viranomaismääräyksiä. Otamme ympäristönäkökulmat huomioon päätöksenteossa ja toiminnan kehittämisessä, investoinneissa, henkilöstön koulutuksessa, yhteistyökumppaneiden ja toimittajien valinnassa ja tiedottamisessa.
Saavutimme hiilineutraalisuustavoitteemme Scope 1 ja Scope 2 tason osalta talvikaudella 2022-2023. Pienensimme ensijaisesti omilla toimillamme hiilijalanjälkeämme ja kompensoimme sen osan, mitä emme omilla toimenpiteillämme pystyneet neutraloimaan. Jatkamme aktiivisesti hiilijalanjälkemme pienentämistä myös tulevalla talvikaudella ja pyrimme kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tulevaisuudessa olemaan hiilineutraali myös Scope 3 tasolla.
Energia
Talma Skin toiminnan suurin ympäristövaikutus on luonnollisesti energiankäyttö, rinteiden lumetus sekä niiden hoito ja huoltaminen erityisesti. Kaikki käyttämämme sähkö on 100% uusiutuvaa. Olemme myös viime vuosina investoineet merkittävästi uusiin laitteisiin ja koneisiin, joiden energiankäyttö ja tehokkuus pienentävät ympäristövaikutuksia. Olemme uusineet mm. rinnekoneen ja lumitykit energiatehokkaampiin. Lämmitetyissä sisätiloissa käytämme ilmalämpöpumppuja tehostamaan energiankäyttöä. Pyrimme jatkuvasti myös vähentämään energiankäyttöämme, seuraamme mm. rinnekoneiden käyttötunteja ja polttoaineenkulutusta.
Rinteiden pohjia myös muotoillaan jo ennen lumettamista mikä vähentää lumella tehtävää muotoilua ja siten tarvittavan lumen määrää ja rinteitä saadaan auki vähemmällä lumimäärällä. Lumetusta tehdään pääsääntöisesti yöllä, jolloin energiantarve yleisesti on pienimmillään.
Osaan rinteistä on myös kaudelle 2022-2023 vaihdettu energiatehokkaat LED-valot, jotka vähentävät energiankäyttöä. Led-valojen vaihtamista muihin rinteisiin tullaan jatkamaan tulevina vuosina.
Haluamme kannustaa myös asiakkaitamme energiatehokkaaseen liikkumiseen ja otimmekin talvikaudella 2022-2023 käyttöön 4 sähköautonlatauspistettä asiakkaiden käyttöön.
Vesi
Lumetukseen emme käytä vesijohtovettä ollenkaan, vaan saamme kaiken veden luonnonvedestä.
Teemme lumen purovedestä – ja keväällä lumen sulaessa vesi palautuukin siis takaisin maahan.
Jätehuolto
Pyrimme jatkuvasti kehittämään jätehuoltoa ja kierrätystä sekä ennen kaikkea vähentämään jätteen määrää. Keräämme erikseen ja kierrätämme pahvit, kartongin, paperin, metallin, lasin, bio- ja elektroniikkajätteen sekä ongelmajätteet kuten jäteöljyt. Huolehdimme ongelmajätteiden asianmukaisesta säilytyksestä sekä kierrätyksestä.
Ravintolassa on vaihdettu kertakäyttöiset asiat pääosin pestäviin astioihin ja kertakäyttöiset tarvikkeet ovat biohajovia. Jätteiden syntymiseen tällä on merkittävä vaikutus. Ravintolassa tehostetaan myös biojätteen keräystä ja pyritään ehkäisemään ruokahävikin syntymistä.
Vuokraamon välineitä huolletaan ja korjataan ja vuokraamokäytöstä poistuvat välineet kierrätetään kausivuokravälineiksi ja myyntiin edelleen käytettäviksi. Asiakkaamme ovatkin osaltaan mukana ympäristötoimissa vuokraamalla välineet kaudeksi uusien ostamisen sijaan. Varsinkin lapsille välineet kun saattavat jäädä pieneksi jo yhden kauden aikana.
Välineiden verkkokauppalähetyksissä käytämme mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja pakkauksissa ja uusiokäytämme vuokraamon ja shopin tavaralähetysten pakkaukset verkkokauppapaketteina.
Hiilineutraalisuus
Yllä mainituilla toimillamme olemme pystyneet pienentämään merkittävästi hiilijalanjälkeämme ja pyrimme kaikin tavoin yhä pienentämään sitä jatkossakin. Sen osuuden, jota emme omilla toimillamme pysty täysin neutralisoimaan, kompensoimme kaudelta 2022-2023 Suomen 4H-liiton Taimiteko toiminnan kautta. Taimiteko toiminnan tavoitteena on lisätä hiilinieluja Suomeen puuntaimia istuttamalla, työllistäen samalla nuoria. Omien toimiemme ja kompensaation kautta talvikaudella 2022-2023 toimintamme olikin täten hiilineutraalia Scope 1 ja Scope 2 tason osalta. Tällä tavoin osallistumme myös Suomen hiihtokeskusyhdistyksen tavoitteeseen, että 80% Suomen hiihtokeskuksista on hiilineutraaleja vuoteen 2026 mennessä.
Sosiaalinen ja taloudellinen vastuu
Talma Ski Oy on 100% suomalainen perheyritys. Maksamme veromme Suomeen ja pyrimme toiminnallamme nostamaan koko alueen vetovoimaa ja tarjoamaan paikallisesti hyvän harrastuspaikan niin lapsille kuin aikuisillekin. Noudatamme lakeja ja sääntöjä. Taloudellinen vakaus mahdollistaa myös investoinnit kestävän kehityksen mukaisen toiminnan kehittämiseen ja iso osa yrityksen tuotosta ohjataankin yrityksen kehittämiseen ja uusiin investointeihin.
Pyrimme tekemään hankinnat paikallisesti tai mahdollisimman läheltä aina, kun se on mahdollista ja siten tuemme samalla muuta alueellista yritystoimintaa.
Aktiivisen ja ammattitaitoisen hiihtokoulumme kautta innostamme nuoria lajin pariin ja kehittymään.
Tarjoamme työpaikkoja lähiympäristön asukkaille, varsinkin nuorille.
Taloudelliseen vastuuseen kuuluu myös ympärivuotisen toiminnan kehittäminen, mitä Talmassa on tehty jo pitkään. Ympärivuotinen toiminta lisää taloudellista vakautta, verotuloja sekä myös työpaikkoja.